Pintakuohugurut ja johtamisismien kirous

Guruja maailmankiertueella?

Muutama vuosi sitten Jordan B. Peterson oli vielä suurelle yleisölle tuntematon professori, joka opetti psykologiaa Toronton yliopistossa ja piti omaa vastaanottoa. Petersonin uusin teos 12 rules for life. An antidote to chaos (2018) julkaistiin tämän vuoden alussa. Helsingin Sanomat julkaisi 15.9. Jaakko Lyytisen kirjoittaman kolumnin, joka käsitteli Petersonin ”puhekeikkaa” Kulttuuritalossa. Amazonin kirjoittajaesittelyn mukaan tohtori Peterson on parhaillaan ”Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Australian kiertueellaan”.  Peterson ei varsinaisesti ole profiloitunut johtamisen asiantuntijana, mutta hänellä on mielipiteensä siitäkin asiasta. Mistä on kysymys?

Toinen esimerkkimme on suomalaisesta ministeriöorganisaatiosta, joskin jo vuosien takaa. Kyseisen ministeriön kansliapäälliköllä oli tapana selailla viikonloppuisin amerikkalaista liiketaloustieteen ja johtamisen maailmalla menestynyttä kirjallisuutta. Tuloksena tästä oli aikaa myöten kaaos ja organisaation väsyminen kansliapäällikkönsä johtamisajatuksiin, jotka oli siis kopioitu muualta ja olivat ainakin jossain määrin vailla ymmärrystä muunlaisista johtamisen konteksteista.

Ketkä eivät ole pintakuohuguruja?

Käsitteiden määrittelyssä kannattaa muistaa se, että ollakseen jotain ei voi olla kaikkea. Näin ollen voi kysyä, keitä johtamisen pintakuohugurut eivät ole. Heillä emme nimittäin tässä tarkoita esimerkiksi organisaatio- ja johtamisajattelun ”kerettiläisiä”. Kleinerin (2008) sanoin tällaisia kerettiläisiä ovat ne, jotka etsivät totuutta, jotka asettuvat vastustamaan valtavirran tulkintaa organisaatioiden toiminnasta ja johtamisen sisällöistä, ja jotka pysyvät lojaaleina sekä totuudelle että omalle viiteorganisaatiolleen.

Organisaatioajattelun kerettiläiset vievät eteenpäin tietoisuutta organisaatioista ja kehittävät niitä, vanhaan ja jo tiedossa olleeseen perustuen. Tästä organisaatiokerettiläisyyden maailmasta on hieno esimerkki Kleinerin (2008) jo kymmenen vuotta sitten julkaisema teos, joka kattaa organisaatioiden johtamisen teoriat ja käytännöt 1940-luvulta eteenpäin. Kerettiläiset eivät ole olleet organisaatioajattelun ”helppoheikkejä”, vaan aidosti henkilöitä jotka ovat kantaneet organisaatioajattelun soihtua eteenpäin käytännössä ja teoriassa. Kleinerin teoksesta “esimerkkikerettiläisinä” voidaan mainita Warren Bennis, W. Edwards Deming ja Chris Argyris, jotka monet organisaatiotutkimuksen alueella tunnistavat.

Johtamisen “pintakuohuekspertit” eivät kytke viestiään olemassa oleviin organisaatioajattelun käsitejärjestelmiin ja sitä kautta rakentuneisiin johtamissisältöihin. Tämä edellyttäisi oppineisuutta, käsitteellistä ajattelukykyä ja ennen muuta organisaatiotutkimuksen oppihistorian tuntemusta. Esimerkkinä tällaisesta oppineisuudesta ja siihen liittyvästä soveltamisen taidosta voidaan mainita Minzbergin ym. (2009) klassikkoasemaan noussut teos, jossa käydään läpi strategisen johtamisen kymmenen keskeisintä koulukuntaa – “muotoilukoulukunta” (strategiaprosessi konseptointina), “suunnittelukoulukunta” (strategiaprosessi formaalina toimeenpanoprosessina), ”positiointikoulukunta” (strategiaprosessi analyyttisena kilpailija-analyysina), ja niin edelleen.

Keitä johtamisen pintakuohugurut sitten ovat ja mitä he sanovat?

Rosenzweigin (2007) mukaan yksi paljon myytyjen johtamiskirjojen viettelevimmistä lupauksista on se, että tekemällä tiettyjä asioita onnistuminen on mahdollista. Osa tällaisista kirjoista määrittelevät universaalin johtamisen reseptin, jonka myötä portit yrityksen menestykseen avautuvat. Yksi merkittävä puute johtamiskirjallisuuden yleismaailmallisten reseptien seuraamisessa on se, miten menestys kirjoissa menestys määritellään – tai useimmiten jätetään tarkoituksella määrittämättä. Bestseller-kirjojen premissi usein on se, että jos johtaja tai yritys seuraa esitettyjä reseptejä, menestys on taattu.

Edellä mainittu Rosenzweig osoittaa, että esimerkiksi laajasti levinneet Jim Collinsin tai Tom Petersin bestseller-kirjojen tietolähteet ovat systemaattisesti olleet sädekehävaikutuksen (eng. Halo Effect) alaisia. Vilkko-Riihelä ym. (2007) mukaan sädekehävaikutus on kognitiivinen vinouma, jossa kohteeseen, jolla on jokin huomiota herättävä myönteinen ominaisuus, liitetään muitakin positiivisia piirteitä. Usein sädekehävaikutus ja opportunistinen tarkoitus yhdessä ohjaavat siihen, että lähteet ja tehtävät johtopäätökset sotkeutuvat vielä keskenään muiden vinoumien kanssa, esimerkiksi vahvistus- (valitaan tietoa, joka vahvistaa omia uskomuksia), ankkurointi- (luotetaan ensinnä saatuun tietoon) ja informaatioharhan (kerätään lisää informaatiota vaikka, tosiseikat olisivat jo tiedossa) kanssa.

Akateemisessa maailmassa tällaisesta sanottaisi, etteivät käytetyt kirjalliset lähteet, empiirinen evidenssi ja suoritettu analyysi välttämättä ole validiteetiltaan ja reliabiliteetiltaan korkeatasoista.

Markkinalähtöinen talous on keskinäisriippuvuuksista koostuva systeemi, jossa menestys on aina suhteellinen käsite, ei absoluuttinen. Menestyminen markkinataloudessa ei ainoastaan riipu yrityksen omista toimista vaan erityisesti muiden yritysten toimista. Asioiden ja ilmiöiden keskinäisriippuvuus voi olla sattumanvaraista – tai ainakin vaikea määritellä.

Neuvoista on lyhyt matka indoktrinointiin

Johtamisen bestseller-kirjallisuuden ominaispiirre on, että niissä indoktrinoidaan johtamisoppeja yleismaailmallisina resepteinä, joiden tietolähteet ja johtopäätökset perustuvat pahimmillaan erilaisiin kognitiivisiin vinoutumiin. Ackoff ym. (2007) ovatkin sattuvasti kirjoittaneet, että gurut eivät opeta, he aivopesevät. He antavat vastauksia, mutta eivät esitä kysymyksiä tai määrittele ongelmia.

Pintakuohugurujen lanseeraamien johtamisismien keskeinen pulma on ajattelun dekonstekstiaalisuus – joka siis on kontekstiaalisuuden vastakohta – joka on usein johtamisen ja toiminnan kehittämisen suurin ongelma organisaatioissa. Tämä johtuu siitä, että organisaatioiden kypsyystaso ja yksilölliset olosuhteet vaihtelevat ja vaikeuttavat universaalien reseptien soveltamista. Kontekstiaalisuuden ymmärtämättömyys on johtamisen keskeisiä ongelmia ja siitä voimme suuressa määrin syyttää pintakuohugurujen yleismaailmallisia reseptejä.

Vaikka pintakuohugurujen sanat usein inspiroivat meitä lukijoita, meidän tulisi osata esittää itsellemme ainakin nämä kolme kysymystä ennen heidän neuvojen käyttämistä: “Kuka tämän neuvon antoi ja milloin?”, “Mitä tilannetta tai ongelmaa hän yritti ratkaista tällä neuvolla?” ja vaikeimpana “Mistä tiedän, onko minulla tämä sama tilanne tai ongelma?”.

Johtamisen bestseller -kirjallisuutta leimaakin usein opportunistisuus, indoktrinonti ja ismi-henkisyys, jotka johtavat helposti siihen, että se lisää johtajien ymmärtämättömyyttä soveltaa tarkoituksenmukaisia johtamiskeinoja eri tilanteissa.

Kirjojen onnistumisen reseptit ovat ominaisia altistamaan hahmotusvääristymälle, jolloin asioiden ratkaisemiseen käytetään vääriä ratkaisukeinoja. Seuraamalla sokeasti pintakuohugurujen neuvoja, johtajien hahmotustavat ja keinovalikoimat saattavat kapeutua ja rappeutua.

(L)opetus

Johtamista ja organisaatioita koskevat perusfundamentit on jo aika pitkälti keksitty. Vaikka esimerkiksi tiede ja tietämys johtamistyötä koskien lisääntyy koko ajan, ei viimeiseen sataan vuoteen nyt niin kauhean ihmeellistä ole organisaatiotutkimuksen alueella enää ”keksitty”. Johtamisen koulukunnat eriytyvät koulukuntina – mutta myös johtamistutkimus eriytyy eri tieteenalojen sisälle. Näin ollen johtamista koskeva tiede erikoistuu johtamisen koulukuntien erikoistumisen myötä, usein millimetrin kokoisille alueille.

Johtamistyöhön liittyy paljon teoreettista tietoa ja käytännön arkielämän praksiksen myötä kumuloitunutta viisautta. Johtamiseen liittyvät käyttöteoriat – mukaillen Argyriksen (1990; 2010) ladder of inference-, espoused theory- ja theory-in-use -ajattelua – ovat sangen hyödyllisiä mietittäessä tapaa välttää edellä mainittu johtamisismien dekontekstuaalisuuden harha.

Nämä käyttöteoriat ovat käsitteellisiä malleja, joita johtajat voivat työssään hyödyntää johtamistyötä tehdessään. Käyttöteorioiden avulla voi pohtia sitä, mitä uutta pintakuohugurujen johtamisismit loppujen lopuksi tuovat ja millainen arvo niillä loppujen lopuksi on?

Johtamisen käyttöteoriat ovat organisaation johdon “henkivakuutus” ja “kompassi” pinnallisia johtamisoppeja esittelevien varalle. Taito navigoida taitavasti johtamisismien pinta-aallokossa riippuu pitkälti johtajien halusta ja valmiudesta hahmottaa johtamista hitaammin muuttuvien pohjavirtojen näkökulmista ja ulottuvuuksista. Käyttöteorioihin pohjautuva johtaminen osoittaa johtajien henkistä avaruutta, joustavuutta ja luovuutta.

Ihmereseptejä organisaation menestymiseen ja johtamistyössä onnistumiseen ei ole olemassa. Menestyminen johtamistyössä edellyttää johtamistyön perusfundamenttien sisäistämistä ja kykyä soveltaa niitä. Tällaisia perusfundamentteja ovat esimerkiksi ihmisten motivointi ja työyhteisöön liittyvän luottamuksen rakentaminen.

Johtamisessa kyse on lopulta aika yksinkertaisista inhimillisistä arvoista ja hyveistä, joita pitää osata paikantaa tämän ismi-kuohun kohinassa ja lomassa: autenttisuudesta, dialogisuudesta, välittämisestä, toisen arvostamisesta ja kohtaamisesta, tilannetietoisuudesta, yhteisöön suhteessa olemisen taidosta ja positiivisesta psykologiasta.

Ilman inhimillistä johtamisotetta organisoitua yhteistyötä on vaikea toteuttaa toisten ihmisten kanssa. Voisiko olla siis niin, että olosuhteisiin sidottu inhimillisyys lopulta määrittää sen mitä hyvä johtaminen on?

Kirjallisuusviitteet
Ackoff LR, Addison HJ, Bibb S (2007) Management F-laws: how organizations really work. Triarchy Press Ltd., Axminister.
Argyris C (1990) Overcoming organizational defenses: facilitating organizational learning. Pearson, New York.
Argyris C (2010) Organizational traps. Leadership, culture, organizational design. Oxford University Press, Oxford.
Kleiner A (2008) The age of the heretics. A history of the radical thinkers who reinvented corporate management. Jossey-Bass, San Francisco.
Lyytinen J (2018) Uusoikeiston palvoma saarnamies saapuu Suomeen – Miksi ihmeessä miljoonat ihmiset janoavat tämän pistäväkatseisen kanadalaisprofessorin näkemyksiä?
Helsingin Sanomat 15.9., https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005828313.html?share=090713bf1b01767ec994222b72a5d8c5

Mintzberg H, Ahlstrand B, Lampel J (2009) Strategy safari. The complete guide through the wilds of strategic management. Prentice Hall, Harlow.
Peterson JB (2018). 12 rules for life. An antidote to chaos. Random House, New York.
Rosenzweig P (2007) The halo effect: . . . and the eight other business delusions that deceive managers. Free Press, New York.
Vilkko-Riihelä, A; Laine, V. Mielen maailma 1: Psykologian perustiedot, s. 104. 1.–4. painos. WSOY, Porvoo.


Kirjoittajat: Petri Virtanen & Hermanni Hyytiälä | Kuvat: Petri Virtanen, Hermanni Hyytiälä ja Pixabay

Hermanni Hyytiälä toimii johtavana konsulttina Goforella. Petri Virtanen on Sitran julkisen sektorin johtamisohjelman projektijohtaja ja Lapin, Tampereen ja Helsingin yliopistojen dosentti.