Onnellisuuden algoritmi

Ubiikkiyhteiskuntaa tutkiva Vincenzo De Florio määritteli taannoin sen, miten avoimet systeemit uudistuvat tilanteessa, jossa systeemiin kohdistuu shokkeja, virhetilanteita ja olosuhteiden heittelehtimistä. De Florion mukaan avoimet systeemit oppivat, jos ne ovat joustavia ja muutoskykyisiä ja jos niillä on koneoppimisen taitoja. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan sitä, miten systeemille on kehittynyt itsesäätelyn mekanismi, joka korjaa virheitä automaattisesti ja itseohjautuvasti.

De Florion ajatukselle voi löytää kaikupohjan myös nykyisestä työelämästä. Organisaatiot selviävät paremmin erilaisista kriiseistä, jos ne ovat rakenteeltaan joustavia, jos ne ovat muutoskykyisiä ja jos ne ovat kehittäneet omaa oppivan organisaation kulttuuriaan. Helposti kirjoitettu lauseeksi, mutta paljon vaikeampi toteuttaa käytännössä.

De Florion ajatuksista voidaan johtaa perustavaa laatua oleva kysymys: miten moderni ihminen uudistuu ja mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Tällaiseen kysymykseen vastaa helposti latteuksilla. Sivistys ja opiskelu lisäävät onnellisuutta, taloudellinen vaurastuminen lisää riippumattomuutta ja niin edelleen.

Eräs ystäväni sanoi minulle taannoin, että ihmisen onnellisuus on loppujen lopuksi aika pienestä kiinni. Hänen mielestään ollakseen onnellinen ihminen tarvitsee rakkautta, tavoitteen elämälle ja merkityksellistä tekemistä. Tässä määritelmässä on yksinkertaisuudessaan jotain kaunista.

Ollakseen motivoitunut ihmisellä pitää olla merkityksellinen työtehtävä ja autonomisuutta tehdä hänelle annetut tehtävät.

Rakkauttahan me tarvitsemme jokainen – on mukavaa olla rakastunut ja on hienoa olla rakastumisen kohteena. Elämän tavoitteellisuus luo taas horisonttia eteenpäin. Tavoitteet jäsentävät elämää ja varsinkin arkea. Tavoitteet voivat olla suuria tai pieniä, pääasia, että niitä on. Merkityksellinen tekeminen taas varmistaa, että ihminen saa jotain aikaiseksi. Mielekästä tekemistä tekee mielellään, jos asian pelkistää ja yksinkertaistaa.

Tavoitteellisuus ja merkityksellinen tekeminen ovat muuten työn luonteenpiirteitä koskevan teoreettisen ajattelun ydin. Ollakseen motivoitunut ihmisellä pitää olla merkityksellinen työtehtävä ja autonomisuutta tehdä hänelle annetut tehtävät. Motivoitumista vahvistaa työstä saatu palaute.

Huonot uutiset tulevat kuitenkin tässä. Ystäväni esittämä onnellisuuden algoritmi – rakkaus + tavoitteellisuus elämässä + merkityksellinen tekeminen – ei välttämättä edellytä työn tekemistä sinänsä. Onnellisuuden voi tällä kaavalla saavuttaa myös työelämän ulkopuolella. Elämän tavoitteellisuus voi nimittäin liittyä johonkin sellaiseen, mihin ei tarvita rahaa tai taloudellista vaurautta. Samoin merkityksellinen tekeminen voi olla kaikkea muuta kuin palkkatyön tekemistä. Itselläni erittäin merkityksellinen tekeminen liittyy luonnossa olemiseen, esimerkiksi.

Työnantajien kannattaa kyllä olla huolissaan. Työelämän ulkopuolella on paljon onnellisuuden lähteitä.


Teksti ja kuva: Petri Virtanen

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa ja Competence Capital Oy:n toimitusjohtaja.