Kukkahattutäti ja Batman

Tällaisen vahvasti viiskymppisen täti-ihmisen on kovin vaikea saada kiksejä siitä, että kömpelöihin laseihin sonnistautuneena saattaa nähdä itsensä Batmanina peilistä – siitäkin huolimatta, että niille vatsalihaksille olisi kyllä käyttöä. Filosofi, muusikko Lauri Järvilehdolle se oli joskus käänteentekevä kokemus ja innoittaja uuden teknologian mahdollisuuksiin. Lauri oli avaamassa yli 500 ihmisen ajatuksia uuden työn maailmaan Työterveyslaitoksen Tyhyverkostojen valtakunnallisessa päivässä 21.8.

Innoitusta ja avaamista me todella tarvitsemme! Kun 16.8. listasimme Kaiku-klubin yhteistyöryhmän työleirillä virastoja vaanivia haasteita, oli lista pitkä: digitalisaation, robotisaation ja muun älyteknologian lisäksi keskinäisriippuvuuden ja kompleksisuuden kasvu, monikulttuurisuus, luonnon ja sen varojen rajat, kansalaisten kasvavat odotukset, ikääntyminen ja nuorten ikäluokkien pienuus, you name it. Suuria linjoja, jatkuvaa välitilaa, sumua ja sirpalemaisuutta. Nämä tuovat paitsi jatkuvan oppimisen haasteen myös paineita työntekemisen tavoille ja kulttuurille, johtamiselle, rekrytoinnille, muille työtä raamittaville rakenteille, kuten palkkausjärjestelmälle, joustoille, kaiken yllä leijuvalle luottamukselle, itseohjautuvuudelle ja vaikkapa tilaratkaisuille.

Tarvitsemme roppakaupalla rohkeutta astua tuntemattomille taipaleille kuin myös sen myöntämiseen, että emme tiedä, mitä on tulossa ja mikä olisi paras mahdollinen tapa edetä. On vain otettava askelia ja katsottava, mihin tie vie. Samalla kun vauhti kiihtyy, olisi osattava aika ajoin pysähtyä ja reflektoitava, miten ja mihin on tultu, miksi olemme tulleet toimimalla kuten toimimme, mitä olemme oppineet puhumattakaan siitä, mitä pitäisi oppia ja miten tästä eteenpäin. Yksin ei pärjää kukaan.

Meiltä kysytään myös melkoinen määrä mielikuvitusta avata tuntematonta maailmaa ja nähdä sen mahdollisuuksia. Siksi olinkin kovin hämmentynyt, kun toisin kuin Kaikun työleirillä tuossa valtakunnallisessa tyhy-päivässä tunnuttiin olevan tyytyväisiä nimenomaan olemassaolevaan osaamiseen. En kaiketi ole ainoa, josta tuntuu, etten edes oikein tiedä, mitä minun pitäisi tietää enkä osaa kuvitella, mihin kaikkeen sitä hienoa ja jatkuvasti muuttuvaa teknologiaa voisi hyödyntää ja mitä siitä seuraa?? Asiantuntijuus, joka on perustunut pitkälti syväosaamiseen, liukuu kovaa vauhtia kohti keskeneräisyyttä, jatkuvaa oppimista ja epävarmuutta.

Ei auta, on tartuttava härkää sarvista. Tänään aloitan Elements of AI -kurssin, jonka Reaktor ja Helsingin yliopisto lanseerasivat toukokuussa. Kuukauden päähän, 25.9. klo 14.00 – 15.30 kalenteroin Skype-kokouksen. Kuka tulisi tuolloin linjoille ja reflektoisi kanssani edes ensimmäisen kahden osuuden antia?


Kirjoittaja: Liisa Virolainen | Kuvat: Pixabay ja Soile Kallio

Liisa Virolainen työskentelee kehityspäällikönä Kaiku-työelämäpalveluissa ja Uusi Kaikun päätoimittajana. #LiisaVirolainen